1.9.2025 Syntyi meidän kotikoirille 4 pentua (2 jäljellä tumman ruskea tyttö ja mustavalkoinen poika)
Perhekoirina kerrostalossa kasvaneita, lapsiperhe arkeen ja ulkoiluun jo pikku hiljaa tottuneita, sekä perus käskyjä opittu ja sosialistettu myös muihin koiriin ja liikenteessä. Emä:Saksanpaimen/amerikanbully, Uros: Itäsiperianlaika/ajokoira
Pennuista odotetaan kasvavan keskikorkeita, paimenviettiä ja metsäviettiä saattaa löytyä. Vanhemmat hyvä luontoisia, terveitä, Suomen Eläinlääkärin tutkimia, rokotettuja ja rv:rekisteröityjä.
Pennut myydään kotikoiriksi, mutta aktiivisuutta vaativana rotusekoituksena olisi ihanteellista päästä liikunnalliseen perheeseen. Myös sohvaperunaa löytyy ihmisläheisistä vanhemmista kuin myös pennuista.
Pidän varausmaksuna 200€ jota ei ostajan peruutuksessa makseta takaisin.
Pentuja/vanhempia olisi hyvä tulla katsomaa edes kerran ennen luovutusta.
Luovutus ikäisiä (nyt 3kk)
Pennut on madotettu ja tullaan madottamaan ennen luovutusta, eläinlääkärin sirutettuna. Pentu rokotus ostajan vastuulla ellei luovutus ikä ole ylittynyt.
Pentuja on sosialistettu ihmisten ja myös perheen vanhemman nartun kanssa, joten myös toisiin koiriin tottuneita.